Ke­sän myö­tä ete­lä­poh­ja­lai­nen­kin la­keus on he­rän­nyt ku­kois­tuk­seen. Näin ke­sän alus­sa vih­reä kas­vun väri tun­kee sil­mil­le lä­hes joka pai­kas­sa. Pel­lot ja nur­met sekä leh­ti­puut vi­he­ri­öi­vät, kuk­kien vä­ri­lois­to al­kaa heh­kua sekä läm­pö ja valo li­sään­ty­vät. Met­sis­sä, luon­nos­sa ja puis­tois­sa on jo jon­kin ai­kaa saa­nut kuun­nel­la lin­tu­jen lau­lu­kon­sert­te­ja.

Yh­tä­lail­la kuin kesä on luon­nol­le uu­den kas­vun ai­kaa, soi­si sen ole­van uu­dis­tu­mi­sen ai­kaa jo­kai­sel­le meis­tä. Vih­reys ja valo saa­vat ih­mi­sen väis­tä­mät­tä hy­väl­le tuu­lel­le. Kesä on use­am­mil­le meis­tä ai­kui­sis­ta lo­ma­kaut­ta, vaik­ka va­paat ovat toki las­ten ja nuor­ten kou­lu­lo­mia ly­hem­mät.

Toi­von mu­kaan pys­tyi­sim­me loma-ai­ka­na jät­tä­mään taak­se ar­ki­vuot­ta lei­maa­van jat­ku­van ta­voi­tet­ta­vuu­den ja mi­nuut­ti­ai­ka­tau­lu­jen luo­man kii­reen sekä jät­tä­mään työn ja mui­den teh­tä­vien to do -lis­to­jen poh­ti­mi­sen vä­hem­mäl­le. Ko­vin usein per­heis­sä ke­sän yh­tei­set het­ket pak­kaa­vat ole­maan kui­ten­kin ai­ka­tau­lu­tet­tu­ja, kun kaik­ki ar­ki­vuo­den ai­ka­na te­ke­mät­tä jää­neet muut as­ka­reet, ky­lä­reis­sut, per­he­ret­ket ja hu­vi­puis­to­käyn­nit sekä mök­ki­het­ket py­ri­tään hoi­ta­maan nel­jäs­sä-vii­des­sä vii­kos­sa.

Voi­si­ko ke­säl­lä elää ai­ka­tau­lu­ton­ta elä­mää? Naut­tia läm­pi­mäs­tä su­ves­ta ja puh­taas­ti lais­ko­tel­la. Tai vaik­ka käy­dä ky­läs­sä ys­tä­vien luo­na ihan vain het­ken mie­li­joh­tees­ta, il­man, et­tä sitä on ka­len­te­roi­tu ja so­vi­tel­tu yh­tään etu­kä­teen. Ja lo­mien lo­put­tua ke­sä­ren­toa asen­net­ta voi­si kyl­vää meis­tä ku­kin omaan ar­ki­vuo­teen­kin.

Tuo­mas Koi­vu­nie­mi