Aurauskeppejä revittiin irti keskustassa
Karhubasket väänsi voimalla seitsemän veljeksen Lahtea vastaan
Hartauskirjoitus: Usko, joka kantaa epäuskon keskellä
Vuoden yrittäjä ja Vuoden nuori yrittäjä -palkinnot jaettiin
Päntäneellä juhlittiin 70-vuotiasta metsästysseuraa
Koira kävi ihmisen kimppuun Kauhajoen keskustassa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Traktori ja auto yhteen Puistotien ja Sööpärintien risteyksessä
Pyöräilijä jäi auton alle keskustassa
Kauhajoen ex-kaupunginjohtaja Antti Rantakokko on kuollut
Omavaraisuus korostuu kriiseissä
Koronavirus on ollut jo usean viikon ajan yksi isoimmista puheenaiheista monissa maissa. Olen matkustanut paljon ja nähnyt laaja-alaisesti maapalloa riivaavia ongelmia, jotka liittyvät esimerkiksi väestönkasvuun, sotiin, saasteisiin ja ilmastonmuutokseen. Olen ollut nuoresta asti sitä mieltä, että ”maapallo joutuu kehittämään keinoja”, ettei planeettamme tuhoudu. Raadollisesti ajateltuna koronaviruksen kaltaiset kiroukset voivat kuulua asioihin, millä ”maapallo” pyrkii vähentämään ylikansoitusta.
Koronavirus on levittäytynyt kymmeniin maihin, mutta sen aiheuttamiin asioihin on kuollut vasta vähän ihmisiä, jos määrää vertaa vaikka siihen, miten paljon ihmisiä menehtyy vuosittain liikenneonnettomuuksissa tai syöpäsairauksiin. Suomessa koronavirus on todettu nyt muutamalla ihmisellä. Syöpään sairastuneita on tilastojen mukaan Suomessa vuosittain noin 32 000. Sitä ei toki tiedä, että onko todennettuja koronavirustartuntoja pelkästään Euroopassa kohta jo yli miljoona.
Viimeisen vuoden aikana olen matkustanut esimerkiksi Malawiin (Afrikka) ja Laosiin (Aasia), jotka kuuluvat maailman köyhimpien ja vähiten kehittyneimpien maiden joukkoon. Vuoden 2017 tilastojen mukaan bruttokansantuote Malawissa oli asukasta kohden 827 euroa, Laosissa vajaat 2500 ja Suomessa yli 41 300. Köyhien maiden kansalaiset ovat kuitenkin ehkä paremmassa asemassa kuin vaikka New Yorkissa tai Pariisissa asuvat, jos asiaa mittaa ruoan omavaraisuudella. Korona, laajat sähkökatkot ja muut vastoinkäymiset ovat hyvä muistutus omavaraisuuden tärkeydestä.
Ruokamarkkinat ovat kansainväliset, joten toisessa maassa puhjennut pitkäaikainen kriisi voi vaikuttaa huoltovarmuuteen ja ruuan saatavuuteen myös Suomessa. Onneksi Kauhajoki on vahva maatalouspitäjä. Kiitos ruoantuottajat.
Jari-Pekka Laitio-Ramone