Suo­mes­sa­kin väi­te­tään työ­e­lä­män ole­van muu­tok­ses­sa niin, et­tä ih­mis­ten si­tou­tu­mi­nen omaan työ­hön oli­si vä­hen­ty­mäs­sä ja pit­kät - vuo­si­kym­me­niä kes­tä­vät työ­u­rat - sa­man työ­nan­ta­jan pal­ve­luk­ses­sa ovat his­to­ri­aa.

On tot­ta, et­tä ny­ky­su­ku­pol­vien ar­vo­jär­jes­tyk­ses­sä oma per­he ja muut lä­hei­set sekä va­paa-ai­ka ovat nous­seet tär­ke­äl­le si­jal­le työn rin­nal­le. Työs­tään mies tai nai­nen tun­ne­taan -ajat­te­lun ti­lal­le on tul­lut ym­mär­rys sii­tä, et­tä elä­mä on muu­ta­kin kuin työn­san­ka­ruut­ta.

Ar­vo­jär­jes­tyk­sen muu­tos ei tar­koi­ta sitä, et­tä ih­mis­ten si­tou­tu­mi­nen työ­hön ja työ­nan­ta­jiin oli­si vä­hen­ty­nyt. Täl­lä het­kel­lä maas­sa ele­tään vie­lä ta­lous­taan­tu­man ai­kaa, mut­ta ei­vät han­ka­lat ajat ikui­ses­ti jat­ku. Ta­lou­den kään­ty­es­sä voi useil­la yri­tyk­sil­lä ja työ­nan­ta­jil­la ol­la edes­sä työ­voi­ma­pu­la. Sil­loin mie­len­kiin­toi­nen työ, mah­dol­li­suus ke­hit­tää omaa työn­ku­vaa ja osaa­mis­taan sekä rei­lu työ­nan­ta­ja­po­li­tiik­ka ja myön­tei­nen työ­il­ma­pii­ri ovat asi­oi­ta, jot­ka työn­te­ki­jän nä­kö­kul­mas­ta ovat yri­tys­ten tai mui­den työ­nan­ta­jien pito- ja ve­to­voi­ma­te­ki­jöi­tä.

Tuo­mas Koi­vu­nie­mi